Juri Nieminen Vapauden puolustaja

Byrokratia Suomessa

  • Minkä värinen liikennevalo? Tämänkin ELY kieltäisi.
    Minkä värinen liikennevalo? Tämänkin ELY kieltäisi.

Jokainen on varmasti vähintään joitain kertoja elämässään törmännyt sietämättömiin tilanteisiin, joissa järkevän ratkaisun tiellä on jokin sääntö tai epämääräinen este. Onneksi olkoon, olet törmännyt byrokratiaan.

Asikkalassa tilataideteos Kolopesijät herätti valtion byrokratiakoneiston huomion. ELY-keskuksen mukaan teoksen olisi saattanut sekoittaa liikennevaloihin ja se vaarantaa liikenneturvallisuuden. Eri väriset linnunpöntöt kaukana tien sivussa eivät juuri liikennevaloja muistuta, mutta siitä ei ole pohjimmiltaan kysymys. Ydin on se, että me maksamme yhteisistä varoista siitä, että yleensä on valtion henkilöstöä, jonka tehtävänä on tehdä kiusaa tavalliselle kansalle ja jolla on aikaa puuttua epäolennaisuuksiin ja rajoittaa tässä tapauksessa vapaiden kansalaisten oikeutta taiteeseen. Virallinen perustelu taideteoksen siirtämiselle syrjemmäs oli se, että teos sijaitsee väärässä paikassa, tiealueella, joka on varattu liikenteenohjauslaitteille. Aivan kuin mitään kylttiä tai liikennevaloa sijoitettaisiin koskaan niin kauas tien sivuun. Byrokratian tunnusmerkki on muotoseikat, joissa pitäydytään järjestä riippumatta, koska joskus jossain ovat jotain päättäneet. Faktoilla ei ole merkitystä. Koska kyseessä on tiealue, sinne ei saa sijoittaa mitään muuta kuin liikenteenohjauslaitteita. Koska sinne ei saa.

Eräs ELY-keskuksen johtaja hehkutti muutama vuosi takaperin sitä, että he olivat saaneet lisärahoitusta työntekijän palkkaamiseen latojen seinissä sijaitsevien luvattomien mainoskylttien poistoon. Samaan aikaan valtio leikkasi kuntien valtionosuuksia koulujen ja vanhustenhoidon rahoituksesta. Tässäkään ei ole kyse pelkästään yhteisten varojen ohjaamisesta tehottomuuteen vaan vapauden rajoittamisesta. Mitä se valtiolle edes kuuluu, mitä kylttejä jonkun viljelijän ladossa on? Nämä esimerkit sopisivat vitsikirjaan tai illanvieton kaskuiksi, paitsi että ne ovat totta. Se, että ne ovat totta, kertoo siitä, miten valtio puuttuu turhaan ja tarpeettomasti yksityiskohtiin, joihin valtiota ei tarvita. Sen lisäksi, että turha puuttuminen ärsyttää kansalaisia, se aiheuttaa ylimääräisiä kuluja veroja maksaville kansalaisille. Me kaikki maksamme veroina siitä, että meidän vapauttamme rajoitetaan.

Tilastojen mukaan liikenneonnettomuudet johtuvat muista syistä kuin pienistä ylinopeuksista. Siitä huolimatta nopeusvalvontaan panostetaan paljon ja pienet ylinopeudet tuottavat ison osan valtion sakkotuloista. Miksiköhän valtio ei panosta enemmän niihin liikenneturvallisuustekijöihin, jotka aiheuttavat liikenneonnettomuudet? Jos tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen, miksi pienten ylinopeuksien sakottamisessa ammutaan mäkäräistä hirvikiväärillä. Eikä nyt ole kyseessä Kaisa Mäkäräinen, Suomen 2000-luvun menestynein ampumahiihtäjä. Sanomattakin on selvää, että jos joku julkisesti uskaltaa kyseenalaistaa pienistä ylinopeuksista jaettavat sakkolaput, hänet leimataan välittömästi liikenneturvallisuuden vaarantajaksi ja muutenkin yhteiskunnallisesti vaaralliseksi henkilöksi. Tieteellisillä faktoilla, tässäkään asiassa, ei ole mitään merkitystä.

Max Weberin byrokratiateoria on tuttu niille, jotka ovat lukeneet hallintotieteitä. Kirjoittaja kunnallistieteilijänä on saanut osansa, kuten myös Peter Druckerista ja siitä kuinka organisaatiokulttuuri syö strategian aamupalaksi. Samaan aikaan on useita start-up yrityksiä, joissa on kevyt hallintorakenne ja jotka kykenevät uusiutumaan. Ei kai julkinen sektori ole mikään hallitsematon möykky, jolle ei voi mitään. Osassa kuntia ollaan tehokkaita ja silti kyetään tuottamaan kuntalaisille hyviä palveluita. Eroja on ja mahdollisuuksia on. Keskittämisen kannattajat vain haluavat tarjota yhden totuuden maailman, missä erilaisuutta ei sallita ja valtio määrää ja standardisoi kaiken. Vähemmän valtiota on enemmän ihmistä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Muutoksen vastustajat vastustavat muutosta lähinnä suojatakseen omat työpaikkansa.

Toimituksen poiminnat