Kuntien itsehallinto kriisissä

Kun kuuntelette ministereitä, he antavat puheenvuoroissaan ymmärtää kerta toisensa jälkeen, että kunnat eivät ymmärrä omaa parastaan ja valtion isällinen ote turvaa kansalaisten palvelut ilkeiden kunnallisen viranhaltijoiden ikeestä. Onneksi ministeri laittaa kunnat ruotuun ja palvelut paranevat. Moni valtion hallinnossa ja politiikassa ajattelee, että kunnat ovat valtionhallinnon jatkeita. Tähän myös lainsäädännön yhä yksityiskohtaisemmaksi käyvä normiohjaus pyrkii tasapäistämällä kunnat ja tekemällä niistä valtion tahdon hiljaisia toteuttajia. Kuitenkin kunnallinen itsehallinto on erinomainen innovaatio ja Suomen pelastus, viimeksi erityisesti 1990-luvun lamassa. Valtio ei olisi ikinä pystynyt sopeuttamaan toimintaansa yhtä joustavasti kuin kunnat kriisissä. Sittemmin valtio on rajoittanut kuntien itsehallintoa ja jos kokisimme 2020-luvulla 1990-luvun lamaa vastaavan kriisin, kunnat eivät pystyisi sopeutumaan yhtä hyvin ja seuraukset olisivat kamalia.

Valtio pyrkii yhdenmukaistamaan kunnat. Tämä ei ole pelkästään taloudellisesti typerää vaan se on myös luovuuden ja yhä tärkeämmäksi tulevaisuudessa nousevan matkailun ja identiteetin kannalta haitallista. Itsemääräämisoikeus, demokratian ja vapauden periaatteet eivät merkitse mitään, kun pääkaupungista käsin tiedetään paremmin kuin paikallisesti.

Valtakunnanpolitiikka on sotkeutunut kunta-asioihin ja sotkeutuu vuosi vuodelta enemmän. Harva äänestäjä tietää, että kuntien etua ajavan Kuntaliiton ylin päättävä elin valtuuskunta valitaan ohi kuntien. Kunnat eivät saa valita omia edustajiaan keskuudestaan enemmistöpäätöksellä vaan kunnat antavat laskennallisia ääniä maakunnalliseen pottiin, josta paikat jaetaan. Yksittäiselle kunnalle on ilmoitusasia saako se mies- vai naispaikan ja mistä puolueesta. Sanomattakin on selvää, että paikat jaetaan vain puolueille. Jos jossain kunnassa sitoutumattomat on suurin ryhmä, sillä ei ole merkitystä, koska eri sitoutumattomien ryhmien ääniä ei lasketa yhteen paikkajaossa, kuten puolueiden äänille tehdään. Kuntaliitto kannatti suurta kuntauudistusta, joka onneksi kärsi nolon lopun. Tämä pistää miettimään, kenen asialla Kuntaliitto on ja miksi se noudattaa aina kulloinkin vallassa olevan maan hallituksen linjaa, jos sen tehtävä on toimia kuntien äänitorvena.

Sairaanhoitopiirien päätöksentekoelimiä ja maakuntien liittoja ei myöskään valita kunnissa, niiden vaalitulokseen pohjautuen, vaan poliittisten puolueiden keskenään jakamalla. Tällöin edustajiksi päätyy henkilöitä, jotka eivät edusta kunnan enemmistön kantoja eivätkä vaalitulosta. Pienestä maaseutukunnasta saatetaan nimetä edustajaksi pieni Vihreä mies, enkä tarkoita Osmo Soininvaaraa, vaikka Vihreillä ei olisi edes miesjäsentä kyseisessä kunnanvaltuustossa. Suomi on täynnä epädemokraattisesti valittuja toimielimiä, joihin valintaa ei saa tehdä se itsehallinnollinen yksikkö, jota kansaiset ovat äänestäneet.

Maakunta, yleiseurooppalaisesti ja aidosti itsehallinnollisena yksikkönä verotusoikeuksineen ja suorine kansanvaaleineen olisi itseasiassa iso parannus nykyiseen demokratian irvikuvaan, mitä ohjataan puolueiden pääkonttoreista käsin. Sipilän hallituksen kaatunut maakunta-SOTE ei olisi itsehallinnollista maakuntaa nähnytkään. Valtio olisi päättänyt maakunnan budjettista eikä maakunnalla olisi ollut verotusoikeutta. Valtion paikallishallinto on silti pahin demokratian irvikuva Suomessa. Sitä ei ole edes epäsuorasti valittu vaaleilla ja siellä virkamies on diktaattori, jolle kukaan ei voi mitään. Toimintatapa on suoraan jäänne tsaarinajan hallinnosta ja tämä pitäisi korjata välittömästi. Helpoiten se tapahtuisi lakkauttamalla valtion paikallishallinto ensisijaisesti lopettamalla turhat tehtävät, toissijaisesti siirtämällä tehtävät kunnille ja viime kädessä siirtämällä tehtävät valtion suoraksi toiminnaksi eduskunnan päätösvallan alle.

JuriNieminen
Sitoutumaton Asikkala
Ehdolla kuntavaaleissa

Yrittäjä, hallintotieteiden maisteri, eMBA, HHJ PJ

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu